Peräänkuulutan motivaatiota, joka on lähtenyt seikkailemaan jonnekin muualle kuin tähän taloon. Viime viikko meni tosiaan ihan sekalaisissa merkeissä ja plussaa tuli niin, että pamahti. Tämä viikko on alkanut samanlailla.

Olen kyllä yrittänyt syödä terveellisesti (salaattia, muiden syödessä hampurilaista jne.) ja välttää herkkuja, mutta olen myös laistanut ruokapäiväkirjan pitämisestä (enkä edes tiedä miksi) ja näin ollen napostelu on sallittua ja kaikkea ei voi laskea mitä suuhunsa pistää. Kävin eilen illalla vaa'alla ja hui-jui, noususuhdanteelta näyttää, joten jotenkin tämä kierre on katkaistava. En tiedä pitäisikö pitää joku kurinpalautus paastopäivä vai millä tavalla tuon napostelunsa saisi kuriin. Kun en edes ole napostellut mitään väärää (herkkuja siis), vaan normaaleja ruokatarpeita (juustoa, kinkkua, leipää jne.) joten en voi niitä jättää ostamattakaan. Yksi selitys tuolle napostelulle kyllä löytyy eli alkaa olla se aika kuukaudesta, kun laitan suuhuni kaiken mikä eteen tulee :)

Painonvartijoissa on käytössä ns. jokeri-kortti. Niitä oli aloituspakkauksessa kaksi ja sellaisen kun käyttää, niin ei sillä viikolla tarvitse käydä vaa'alla. Mietin aluksi, että mitä järkeä niissä on, mutta nyt taidan tietää! Hävettää jos toinen viikko peräkkäin on plussaa. Onhan tässä toki vielä 4 päivää aikaa korjata tämä viikko.