Tasaantumisviikko tai mikä lie. Alkuunhan se lähtikin tosi hyvin. Kyllä tämäkin viikko tuntui menevän ohjelmalla, mutta ilmeisesti olen arvioinut väärin joidenkin ruokien PV-pisteitä. Mielestäni kuitenkin olen tunnollisesti ne merkinnyt kaikki. Tosin viikolla meni varmaan vähemmän hedelmiä ja enemmän kaikkea herkkua, joten se "normaali ruoka" jäi vähemmälle.

Tosin mitä tässä marisen, kun grammojenkin edessä on kuitenkin miinus eikä plus. Viikonloppu meni vähän pipariksi, joten täytyy yrittää säästää pikkuisen pisteitä nyt viikolla. Kävimme syömässä ulkona ja valinta meni vähän väärin, vaikka luulin valitsevani kevyesti keittoa yms. Niissä olikin yllättävä määrä pisteitä kun katsoin vasta kotona. Eilen oli sitten veljentytön synttärit. Tuli syötyä jäätelöä ja sipsiä (auts!), mutta eiköhän tästä jatketa kuitenkin ihan reippaasti eteenpäin. Lipsumiset ja takapakit kuuluu asiaan.

Viikonlopun touhujen vuoksi kävin PV:ssä jo perjantaina, enkä ehtinyt jäädä ryhmään. Sekös laskee motivaatiota miettiä pisteitä? Mä tiedän tarvitsevani potkijan tätä urakkaa varten. Ostin samalla 12 viikon kausikortin, joten ei ainakaan tule jätettyä käymättä kun on maksanut 3 kk etukäteen.