Kävin tänään Painonvartijaryhmässä. Oman vaa'an ja olotilan mukaan ei tuntunut kovin ihmeelliseltä tulokselta, mutta jostain kumman syystä paino oli kuitenkin tippunut 1,5 kiloa. Aivan uskomattoman hämmästyttävä saavutus ajatellen, että tosiaan mässytin niitä mokkapaloja ja herkkuja hieman surutta tuossa keskellä viikkoa. Muuten olen kyllä pysynyt aika kiltisti ohjelmalla.

Osansa varmaan saattoi olla silläkin, että vietin eilisen "vapaudessa" eli vapaapäivän niin, että poika oli hoidossa. Asioitten hoitamista ja shoppailua koko päivä. Laskin, että päivän aikana kävelin 5,5 tuntia - vaikkakin kevyellä tahdilla, mutta kuitenkin. Normaalisti istumatyön tekijälle se oli aikamoinen homma. Jalat oli illalla ihan tulessa.

Toisaalta vaikka söin kaupungilla ja vielä illallakin Subwayssa sekä kävin Cafe Mochalla (kermavaahdon kera) kaverin kanssa, siitä huolimatta tulos oli noinkin suuri pudotus. Heti kävi mielessä, että mitähän se olisi ollut ilman mässäilyä?!

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaa viikkoa. Kahden viikon tulos jo -4,0 kg. Tätä vauhtia 10% painonpudotus tulee oletettua nopeammin. Laskin juuri, että kun olen ihannepainossa ja tavoitteessani, kun olen 6 kertaa pudottanut 10% painostani (ja kilomäärähän tippuu joka kerta eli paljonko silloisesta painosta on 10%).